Annika, du hast die Schweiz gerade mit Kilroy is Not Here Anymore besucht. Wie waren deine Erfahrungen mit dem Theater Chur und dem Schweizer Publikum?
Das Theater Chur ist ein schönes kleines Theater mit einer langen Schauspieltradition. Wir hatten die Chance, einen Monat lang auf dieser Bühne zu stehen, was fantastisch war. Das Schweizer Publikum habe ich als sehr offen und begeisterungsfähig erlebt. Ich habe mich in Chur, wo mich die Leute auf der Strasse erkannt haben, wie ein Star gefühlt. Das sagt viel aus über den Erfolg unserer Aufführung und darüber, wie zugänglich das Publikum dieses Stück, in dem zeitgenössische Musik die Hauptrolle spielt, gefunden hat.
Mehr denn je ist es heute wichtig die Künste, Theater und Oper zum Beispiel, zu unterstützen und jüngere Generationen davon zu überzeugen, dass es noch etwas anderes gibt als Netflix. Ist diese Entwicklung eine Herausforderung oder bieten diese Gegensätze Stoff zum Experimentieren und kreative Impulse?
Definitiv eine Herausforderung, besonders in Pandemiezeiten, wo Theater geschlossen waren. Die Leute haben sich daran gewöhnt, zuhause am Bildschirm Unterhaltung und Kultur zu konsumieren, statt ins Theater zu gehen. Wir haben leider Besucher verloren und ich bin mir nicht sicher, ob es gelingen wird, sie zurückzugewinnen. Das Gleiche gilt für andere Veranstaltungen wie Märkte, Versammlungen, Hobbies, Vereinsaktivitäten usw.
Ein Gegenüberstellen von unterschiedlichen Welten oder Realitäten gehört zum Schauspiel; besonders in experimentellen Werken wo Koexistenz und Genre-Mixing dazugehören.
In diesem Zusammenhang sind aber auch Gegenbewegungen zu beobachten und viele suchen in dieser zunehmend automatisierten und digitalisierten Welt wieder authentischere Erlebnisse, Handwerk, analoge Hobbies und Erlebnisse. Finnland scheint diese zwei Welten schon seit langer Zeit gut zu vereinen und hoffentlich wird das in Zukunft auch so sein. Ist da etwas dran?
Im Augenblick bin ich nicht zu optimistisch, aber längerfristig habe ich Vertrauen in die jüngere Generation, junge Leute sind erstaunlich. Sie kombinieren ohne Berührungsängste digital und analog, direkt und auf Distanz, was es auch sei. Es gibt mehrere Bewegungen gleichzeitig, passives Konsumieren von Streamingdiensten auf dem Sofa, Gruppenchats mit Freunden, Social Media, aber auch viele persönliche Treffen. Und das Bewusstsein, dass es beides braucht. Die Natur ist sehr wichtig geworden, wandern und draussen sein. Was selbstverständlich eine gute Sache ist, aber zu einem Dichtestress in diesen öffentlichen Räumen führt. Hoffentlich führt dies zu einem besseren Verständnis des Klimawandels und unseres Handlungsbedarfs heute.
In Finnland sind wir ziemlich gut darin, die Welten zu vereinbaren und uns zwischen ihnen zu bewegen, auch in der Technologie und der Digitalisierung. Finnland ist eine Nation der Innovation und des Engineerings und entsprechend aktiv ist diese Branche. Mit Performancekunst setzen wir uns für analoge Kommunikation ein, auch wenn wir natürlich unser digitales Knowhow erweitern. Ich hoffe also wirklich, dass unsere Art der direkten Kommunikation weiterhin als bedeutungsvoll wahrgenommen wird. Wir haben eine besondere Art der Kommunikation entwickelt, die zwar mühelos und leicht scheint, aber hinter der sehr viel Arbeit steckt, um sie eben mühelos, direkt und leicht wirken zu lassen.
Sind nächste Projekte in Planung?
Unser nächstes Projekt ist eine Musiktheater-Performance im öffentlichen Raum unter dem Titel ”Turn Turtle Turn”. Sie findet in der Bibliothek HP8 in München statt und wurde von der Münchener Biennale für Juni 2024 in Auftrag gegeben. Wir arbeiten wieder mit dem Ensemble Ö zusammen und freuen uns sehr darauf. Das Thema der Performance ist das Leben im Anthropozän, Paralleluniversen und der Zukunft. Unser Performance-Ensemble Oblivia entscheidet sich immer für ein grosses Leitthema und entwickelt davon ausgehend die Performance.
2025 erarbeiten wir den zweiten Teil zur Turtle-Serie für Sommerszene Salzburg und ARGE Kultur. Ausserdem kreieren wir zum 25-järhigen Bestehen von Oblivia ein digitales Museum. Die digitale und analoge Welt werden also aufeinander treffen.
Annika Tudeer schloss 2002 an der Universität Helsinki mit einem Master in Literatur ab, nachdem sie in den 1990er Jahren als Tänzerin und Choreografin tätig war. Sie hat bis 2004 in Finnland und international als Tanzkritikerin gearbeitet und über Trends in Tanz und den darstellenden Künsten geschrieben.
Annika Tudeer hat das internationale Performance-Ensemble Oblivia 2000 gegründet, wo sie selbst Performerin und künstlerische Leiterin ist. Zum Repertoire gehören die wegweisende Trilogie Entertainment Island und die Musiktheaterserie Emotion and Politics (2020-23) mit Verdrängen Verdrängen Verdrängen, das am ECLAT Festival im Theater Rampe uraufgeführt wurde, Obsessions, das NOperas! Projekt, das am Theater Bremen und an der Oper Wuppertal zur Premiere kam (2022) und schliesslich Pleasure am Theater Rampe (2022). Annika Tudeer gibt auch Solo-Aufführungen wie Annika Does Swanlake, Annikas Sacre und Annika Goes Stand-Up. Nebst künstlerischen Projekten erforscht und kontextualisiert Oblivia Arbeitsmethoden im Oblivia-Blog. Aktuelles Thema ist das Musiktheater und wie die Suche nach Vergnügen, Pleasure, eine treibende Kraft im Arbeitsumfeld sein kann.
Annika ist die Initiatorin der Plattform und der Studioräume Performance Center (2008) und Mad House Helsinki (2013), Räumen für experimentelle Arbeiten in Helsinki. 2014 erhielt sie ein fünfjähriges Künstlerstipendium der Arts Council Finland. Seither hat sie mehrere Stipendien und Preise für ihre Arbeit erhalten. In ihrer Freizeit interessiert sie sich für Langlaufen, Eisbaden und das Kochen mit wilden Kräutern.
08.-14.12.2023 – Premiere von Oblivias «Pleasure» im Theater Viirus in Helsinki
Annika, vierailit juuri Sveitsissä «Kilroy is Not Here Anymore» -esityksen kanssa. Millaisia kokemuksia sait Theater Churista ja sveitsiläisestä yleisöstä?
Theatre Chur on kaunis pieni teatteri, jolla on pitkät perinteet näyttelemisessä. Saimme olla siellä näyttämöllä kuukauden ajan, mikä oli fantastista. Sveitsiläinen yleisö oli mielestäni hyvin avoin ja innostunut. Tunsin itseni tähdeksi Churissa, jossa ihmiset tunnistivat minut kadulla. Se kertoo paljon esityksemme menestyksestä ja siitä, miten helposti yleisö löysi tämän näytelmän, jossa nykymusiikki on pääosassa.
Nyt on tärkeämpää kuin koskaan tukea taidetta, esimerkiksi teatteria ja oopperaa, ja vakuuttaa nuoret sukupolvet siitä, että on olemassa muutakin kuin Netflix. Onko tämä kehitys haaste vai antavatko nämä vastakohdat aineksia kokeiluille ja luoville impulsseille?
Ehdottomasti haaste, etenkin pandemia-aikoina, jolloin teatterit olivat suljettuina. Ihmiset tottuivat kuluttamaan viihdettä ja kulttuuria kotona sen sijaan, että olisivat menneet teatteriin. Olemme valitettavasti menettäneet kävijöitä, enkä ole varma, saammeko heitä takaisin. Sama koskee myös muita tapahtumia, kuten markkinoita, kokouksia, harrastuksia, kerhotoimintaa jne.
Erilaisten maailmojen tai todellisuuksien rinnakkain asettaminen on osa näyttelemistä; erityisesti kokeellisissa teoksissa, joissa rinnakkaiselo ja genrejen sekoittaminen ovat olennainen osa esitystä.
Tässä yhteydessä on kuitenkin havaittavissa myös vastaliikettä, ja monet etsivät tässä yhä automatisoidummassa ja digitalisoituneemmassa maailmassa jälleen aidompia kokemuksia, käsityötä, analogisia harrastuksia ja elämyksiä. Suomi näyttää jo pitkään onnistuneen hyvin näiden kahden maailman yhdistämisessä ja toivottavasti näin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Onko siinä jotain perää?
Juuri nyt en ole kovin optimistinen, mutta pidemmällä aikavälillä luotan nuorempaan sukupolveen, nuoret ihmiset ovat uskomattomia. He yhdistelevät digitaalista ja analogista ilman pelkoa kosketuksesta, livenä ja etänä, oli se sitten mitä tahansa. Samanaikaisesti on suoratoistopalvelujen passiivista kulutusta sohvalla, ryhmäkeskusteluja ystävien kanssa, sosiaalista mediaa, mutta myös monia kasvokkain tapahtuvia tapaamisia. Ja tietoisuus siitä, että molempia tarvitaan. Luonnosta on tullut hyvin tärkeä, retkeilystä ja ulkona olemisesta, mikä on tietysti hyvä asia. Toivottavasti tämä kehitys johtaa parempaan ymmärrykseen ilmastonmuutoksesta ja tarpeestamme toimia tänään.
Suomessa olemme melko hyviä yhdistämään ja siirtymään eri maailmojen välillä, myös teknologian ja digitalisaation alalla. Olemme innovaattoreiden ja insinöörien kansa, ja tällä alalla tapahtuu paljon. Me, jotka teemme esityksiä, olemme analogisen viestinnän edustajia, vaikka laajennamme myös digitaalista osaamistamme. Niinpä toivon tietysti vilpittömästi, että tapamme live-viestintään koetaan jatkossakin mielekkääksi. Se on hyvin erityinen taito kommunikoida, jonka olemme kehittäneet, ja vaikka se näyttää vaivattomalta ja helpolta, on sen takana paljon työtä: että se näyttää juuri siltä – vaivattomalta, suoralta ja helpolta.
Minkälaisia projekteja on työn alla?
Seuraava projektimme on julkisessa tilassa toteutettava musiikkiteatteriesitys «Turn Turtle Turn». Se toteutetaan HP8-kirjastossa Münchenissä ja Münchenin biennaali on tilannut sen kesäkuussa 2024. Työskentelemme jälleen Ensemble Ö:n kanssa ja olemme siitä hyvin innoissamme. Esityksen teemana on elämä antroposeenissa, rinnakkaisuniversumit ja tulevaisuus. Esitysryhmämme Oblivia päättää aina isosta ohjaavasta teemasta ja kehittää esityksen siihen pohjaten. Vuonna 2025 työstämme Turtle-sarjan toista osaa Sommerszene Salzburgille ja ARGE Kulturille. Olemme myös luomassa digitaalista museota Oblivian 25-vuotisjuhlaa varten. Digitaalinen ja analoginen maailma kohtaavat siis näinkin.
Annika Tudeer valmistui kirjallisuuden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2002 työskenneltyään 1990-luvulla tanssijana ja koreografina. Annika työskenteli tanssikriitikkona Suomessa ja kansainvälisesti vuoteen 2004 asti kirjoittaen tanssin ja esittävän taiteen suuntauksista.
Vuonna 2000 Annika perusti kansainvälisen performanssiryhmä Oblivian, jossa hän toimii esiintyjänä ja taiteellisena johtajana. Oblivia työskentelee kollektiivisesti luomalla minimalistisia, fyysisiä, älykkäitä ja hauskoja esityksiä, jotka kiertävät kansainvälisesti. Teoskokonaisuuteen kuuluu uraauurtava trilogia «Entertainment Island» sekä musiikkiteatterisarja «Emotion and Politics» (2020-23), sisältäen «Verdrängen Verdrängen Verdrängen», ECLAT-festivaalien ensi-illassa Theater Rampessa, «Obsession» , NRW Kultursekreteriat NOperas! projektin puitteissa Theater Bremenissä ja Wuppertal Operissa (2022) ja «Pleasure», Theater Rampe (2022). Annika tekee myös soolotyötä, kuten «Annika does Swanlake», «Annikas Sacre» ja «Annika goes stand-up». Taiteellisten projektien ohella Oblivia tutkii ja kontekstualisoi työskentelytapojaan Oblivia-blogissa. Tällä hetkellä Oblivia tutkii musiikkiteatteria ja sitä, miten mielihyvä voi olla työelämää ohjaava voima.
Annika on ollut perustamassa Performance Centerin (2008) ja Mad House Helsingin (2013) alustaa ja studiotiloja, jotka toimivat Helsingissä kokeellisen työn tapahtumapaikkana. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin Taidetoimikunnan viisivuotinen taiteilija-apuraha. Sen jälkeen hän on saanut useita apurahoja ja palkintoja uraauurtavasta työstään. Hän harrastaa maastohiihtoa, jääuintia ja villiyrttien kanssa kokkaamista.
08.-14.12.2023 – Oblivian „Pleasure“, teatteri Viirus, Helsinki