Bild: Johanna Bossart
(mobiili näkymä: haastattelu suomeksi alempana)
Mein Debütroman „Flechten“ handelt von den eineiigen Zwillingsschwestern Anna und Leta, deren Beziehung zueinander sich nicht ganz einfach gestaltet: Es geht um Anziehung und Abstossung, die schwierige Suche nach Identität und darum, einen Platz im sozialen Geflecht des Umfeldes zu finden. Anna, die Ich-Erzählerin, ist Flechtenforscherin. Die Untersuchung dieses symbiotischen Gewächs aus Pilz und Alge wirft sie immer wieder auf die Verflechtungen mit Leta zurück. Leta ist Fotografin und fotografiert Anna obsessiv. Um aus diesen und anderen Verstrickungen zu entkommen, begibt sich Anna auf eine Forschungsreise nach Finnland. Dabei gelingt es ihr, Distanz zur Zwillingsschwester zu gewinnen, sich selbst näher zu kommen und eine Freundschaft einzugehen.
Bis zu diesem Roman hatte ich gar keine Beziehung zu Finnland, ich wusste so gut wie nichts über das Land, war noch nie da, kannte keine Finnin, keinen Finnen. Doch als ich zu meiner Protagonistin recherchierte, die sich auf eine bestimmte Flechtenart, die Cladonien, spezialisiert hat, sagte mir eine Schweizer Flechtenforscherin, in einem Nebensatz und mehr im Scherz, wie sie mir kürzlich versicherte, dass ich dafür am besten nach Finnland gehen sollte, da gäbe es nämlich ganz viele Cladonien. Ich habe das ernst genommen – und mich neugierig auf nach Finnland gemacht! Was sich als wunderbarer Glücksfall herausstellte, denn plötzlich war mir ganz klar, wie sich der Roman, der nicht auf dem Reissbrett entstanden ist, weiterentwickeln sollte.
Ich habe viel Offenheit angetroffen, man hat mir vieles gezeigt, erklärt, mich rumgeführt, in Institutionen und in der Natur. Und ich konnte auch mit namhaften Flechtenforschern sprechen, das war toll! Und alle waren sehr auskunftsfreudig. Also, dass die Finnen schweigsam oder introvertiert sein sollen – das könnte ich so gar nicht bestätigen!
Auf meiner Lesereise durch Finnland werde ich in Tampere im Kulturzentrum (2.10.), in der Deutschen Bibliothek in Helsinki (3.10.) und an der Volkshochschule in Espoo (4.10.) lesen und über den Roman sprechen. Darauf freue ich mich sehr! Es ist nach Georgien meine zweite Lesung in einem nicht deutschsprachigen Land und ich bin sehr gespannt, wie der Text hier aufgenommen wird, wie das finnische Publikum darauf reagieren wird, welche Fragen es stellen wird, was hier am Text vor allem interessiert.
Wie ich zu Sauna, Lakritze und Kaffee stehe?
Natürlich durfte im Roman die Sauna nicht fehlen. Allerdings fehlt mir da etwas die Erfahrung: Ich war in Finnland nur in Hotelsaunen, und das war nicht passend für meinen Roman. Deshalb habe ich mir einen anderen Saunabesuch vorgestellt – die finnischen Leserinnen und Leser können mir dann vielleicht sagen, ob meine Fantasie die Realität trifft! Lakritze – dass so etwas, das bei uns „Bärendreck“ heisst, tatsächlich schmecken kann, hat mich als Kind schon gewundert und sogleich neugierig gemacht – und nach dem ersten Kosten total begeistert. Auch heute finde ich den Geschmack jedesmal wieder überraschend – er hat für mich etwas sehr Unangepasstes, ja fast schon Rebellierendes, er will für mich irgendwie so nirgends hinzupassen. Eigentlich sollte ich einmal einen Text über Lakritze schreiben! Vielleicht werde ich das ja während meiner Finnlandreise nun tun… Und Kaffee ist mein Lebenselexier – ohne Kaffee komme ich nicht wirklich in die Gänge. Und das ist auf Reisen immer ein Risiko, denn wo es schlechten Kaffee gibt, da reist es sich auch schlecht. Doch das ist in Finnland ja kein Problem!
Wenn ich eine finnische Persönlichkeit auswählen könnte, würde ich gerne Aki Kaurismäki kennenlernen. Ich schätze seine Filme sehr, vor allem wegen der für mich tröstlichen Melancholie, die sie vermitteln.
Barbara Schibli (Jg. 1975) aufgewachsen in Baden, hat Germanistik, italienische Literaturwissenschaft und Publizistik studiert. Sie lebt nach mehr als zwanzig Jahren in der Stadt Zürich und allen Sprachregionen der Schweiz nun wieder im Kanton Aargau. Sie unterrichtet an der Kantonsschule Baden neben dem Grundlagenfach Deutsch auch das Freifach Literarisches Schreiben. Sie ist Mitglied des AdS (Verband Autor*innen der Schweiz). Barbara Schibli hat für ihren Debütroman Flechten sowie für das Kurzhörspiel Marderschreck mehrere Preise gewonnen.
Esikoisromaanini „Flechten – Jäkäliä“ kertoo identtisistä kaksosista, Annasta ja Letasta, ja heidän monimutkaisesta sisarussuhteestaan: Kirja kuvaa kaksoissiskojen välistä suhdetta. Molemmat sisaret ovat huolissaan identiteettikysymyksistä: mistä itse alkaa, missä toinen loppuu? Anna, romaanin minäkertoja, on jäkälätutkija. Tutkiessaan tätä symbioottista eliöryhmää, joka koostuu sienestä ja levistä, hänen ajatuksensa palaavat vääjäämättä kaksoissisareen Letaan. Leta on valokuvaaja, joka kuvaa Annaa pakonomaisesti. Päästäkseen irti sisarensa rihmoista, Anna lähtee tutkimusmatkalle Suomeen. Matkalla hän saa etäisyyttä sisareensa, löytää oman itsensä ja ystävystyy.
Ennen tätä kirjaa minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa Suomesta tai suomalaisista. Taustoittaessani kirjan päähenkilöä, joka tutkii tiettyä jäkäläryhmää, torvijäkäliä, tokaisi tapaamani sveitsiläinen jäkälätutkija minulle, että sitten sinun olisi parasta lähteä Suomeen, koska siellä kasvaa todella monia torvijäkälälajeja. Otin neuvosta vaarin ja lähdin Suomeen! Päätös oli oikea onnenpotku, koska matkalla sain idean siitä, miten romaanin tarina kehittyisi. Osa kirjan tapahtumista tapahtuu Helsingin Yliopiston Lammin biologisella asemalla.
Suomessa minuun suhtauduttiin uteliaan avoimesti, sain nähdä, kuulla ja kokea niin Suomen luontoa kuin tutustua paikallisiin instituutioihinkin. Sain jopa keskustella kuuluisien jäkälätutkijoiden kanssa, mikä oli todella hienoa. Minulle selitettiin ja esitettiin monenmoista – en tavannut yhtään stereotypiaan sopivaa ujoa tai hiljaista suomalaista!
Lähden Suomeen luentakiertueelle. Esiinnyn Tampereen kulttuuritalo Laikussa (2.10.), Helsingin saksalaisessa kirjastossa (3.10.) ja Espoon työväenopistolla (4.10.). Odotan innolla kiertuetta, koska olen vain kerran aikaisemmin esiintynyt ei-saksankielisessä maassa, Georgiassa. Olen utelias kuulemaan yleisön reaktion tekstiini, suomalaisten esittämät kysymykset ja sen, mikä juuri suomalaista yleisöä kiinnostaa.
Suomalainen sauna, lakritsa ja kahvi?
Tottakai kirjan tarina vie Annan myös saunaan. Itselläni ei kuitenkaan ole juurikaan saunakokemusta: kävin Suomessa vain hotellisaunoissa, joten romaaniin sopivaa saunomista en näin löytänyt. Siksi kuvittelin päähenkilölle toisenlaisen saunareissun – suomalaiset lukijat voivat sitten kertoa, kuinka onnistunut saunakuvitelmani on! Se, että joku syö lakritsaa – jota täälläpäin haukutaan nimellä „Bärendreck“– ihmetytti minua jo lapsena. Uteliaisuuteni kuitenkin voitti, ja uskaltauduin maistamaan lakritsaa – ihastuin sen makuun heti ensi kerralla. Lakritsin maku kiehtoo minua edelleen – siinä on jotain epäsovinnaista, melkein kapinallista, en osaa kuvata makua oikein vieläkään. Itse asiassa voisin kirjoittaa lakritsasta kokonaisen tekstinkin! Ehkä teksti syntyy seuraavan suomenmatkan aikana… niin ja kahvi, elämäni eliksiiri – ilman aamukahvia ei päiväni tunnu lähtevän ollenkaan käyntiin. Matkustaessa kahvista saattaa tulla todellinen riski – missä kahvi ei maistu, ei maistu matkustaminenkaan. Mutta Suomessa kahvi maistui hyvältä!
Jos saisin toivoa, tutustuisin mielelläni Aki Kaurismäkeen. Pidän hänen elokuvistaan todella paljon, varsinkin niistä välittyvästä lohduttavasta melankoliasta.
Barbara Schibli (s. 1975) kasvoi Badenissa, opiskeli germanistiikkaa, italiankielistä kirjallisuutta ja kustannusalaa. Yli kahdenkymmenen Zürichin kaupungissa ja myös muilla kielialueilla vietetyn vuoden jälkeen Barbara on palannut Aargaun kantoniin. Hän opettaa Badenin lukiossa saksan kieltä ja kaunokirjallisuutta. Hän on AdS;n jäsen (Sveitsin kirjailijaseura). Barbara Schiblin ensiteos Flechten sekä kirjoittamansa kuunnelma Marderschreck ovat monesti palkittuja.
